Kantarellikeitto

Sienien keruu on periaatteessa valtavan hieno ja suositeltava harrastus. Käytännössä siihen liittyy kuitenkin monenmoisia vastuksia. Hyttyset, punkit ja hirvikärpäset nyt ainakin. Ja se, mistä niitä sieniä sitten löytyy. Mutta sieniruokien tekeminen ja vallankin syöminen ovat mukavaa puuhaa.

Siksi tämän päivän kantarellikeiton sienet on poiminut joku muu, Virossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Katsoin osviittaa keittoon Hellapoliisi-blogista ja Ku ite tekee -blogista.

Ensin silppusin kolme kesäsipulia ja kuullotin niitä voinokareessa. Joukkoon lisäsin litran verran pilkottuja kantarelleja ja annoin kiehua miedolla lämmöllä jonkin aikaa, että neste sienistä haihtuu. Tosin nämä sienet on poimittu jo muutama päivä sitten eli ne vaikuttavat melko kuivilta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kävin hakemassa joukkoon kolme pientä timjaminoksaa, rakuunakin voisi sopia. Sitten lorautin mukaan vähän proseccoa, joka kuohahti hauskasti. Valkoviiniä ei löytynyt tähän hätään. Puoli litraa vettä ja kasvisliemikuutio.

Hetken aikaa kiehumista hiljaisella. Sitten pitää muistaa noukkia timjaminoksat pois. Sen jälkeen lisäsin 3 desin purkin kermaa ja lopuksi reilu puoli pakettia mustaleimakoskenlaskijaa pieninä paloina. Kun se oli sulanut, ripottelin tuoretta persiljaa ja kirveliä päälle. Ehkä ripaus mustapippuria myös.

Keiton kanssa tein eilisestä patongista uunissa rapeita leipäsiä. Viipaloin patongin ohuiksi viipaleiksi, voitelin oliiviöljyllä, lisäsin päälle mustapippuria, sormisuolaa ja vähän valkosipulisilppua. Annoin olla hetken aikaa 225-asteisessa uunissa. Niitten kanssa saa olla varovainen, etteivät paistu korpuiksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keitto maistui oikein hyvälle, patonginpalat olivat aavistuksen liian korppumaisia eli lyhyempikin aika uunissa olisi riittänyt. Lisäsin vielä pienen ripauksen sokeria syventämään makua.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s