Uusi tuttavuus: juuripersilja

Kun kiertelee ruokakaupassa yrittäen päättää, mitä tekisi seuraavana päivänä ruuaksi, on herkkä erilaisille houkutuksille. Nyt houkutukseksi osoittautui pussillinen kotimaista juuripersiljaa, jota en ollut ennen (tietääkseni) syönyt enkä ainakaan valmistanut ruuaksi.

Lisähoukuttimena oli, että kyse oli suomalaisesta tuotteesta ja pussissa oli mukana resepti appelsiininmakuisesta porkkanakeitosta.

Resepti piti löytymän qr-koodin takaa, joten aloin kaivaa repustani ipadia ja avasin kameran, jotta pääsisin reseptiin käsiksi. Ensin eteen tulivatkin tuottajayrityksen sivut ja yleiset esittelyt, ja vasta erinäisen skrollaamisen ja etsinnän jälkeen itse resepti löytyi.

Pikaisesti varmistin, löytyvätkö kotoa kaikki tarvittavat ainesosat. Kaikkea muuta olikin jo olemassa, vain ranskankermatölkki piti hankkia. Ja lisää appelsiineja, koska ne ovat tähän aikaan vuodesta niin maukkaita ja edullisia.

Sitten kun ryhdyin varsinaisesti kokkaamaan ja luin reseptin tarkemmin, kävikin ilmi, että juuripersiljapussin resepti ei sisältänytkään itse juuripersiljaa, vain porkkanaa ja appelsiinia. Aika erikoista, sanoisin. Jopa harhaanjohtavaa.

No, onneksi internetin syövereistä löytyi ohjeita näinkin eksoottisen kasviksen valmistukseen ja ryhdyin niiden pohjalta luomaan omaa juuripersiljakeittoani.

Kuorin ja pilkoin pussillisen juuripersiljaa, pari porkkanaa, muutaman perunan, sipulin ja pari valkosipulinkynttä. Kaadoin ne kiehuvaan veteen, jonne olin lisännyt kasvisliemikuution. Puristin joukkoon parin appelsiinin mehun. (Tai no en ihan kaikkea, kun piti maistaa, että onko se varmasti hyvää. On.)

Sitten vaan odottelin, että kasvikset kiehuvat kypsäksi. Sen jälkeen soseutin keiton, lisäsin kermapurkin loput, vähän suolaa ja mustapippuria myllystä. Annoin kiehahtaa ja toin tarjolle pöytään. Keiton päälle lisäsin vähän ranskankermaa, kun kerran sitä tuli ostettua. Keiton maku oli mieto, aavistuksen makea, mutta ranskankerman happamuus leikkasi makeuden. Oikein onnistunut kokeilu.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s