Salainen salaatinkastike

Jos jonkin laittaa internettiin, niin eihän se sitten enää salainen ole. Mutta olen tämän ohjeen jakanut jo niin monelle ihmiselle, että salaisuus on kauan sitten kadonnut. Ja mielestäni hyvät käytänteet ja hyvät ohjeet on tehty jaettaviksi. Niin kuin nyt tämä salaatinkastikkeista parhain.

Olen saanut ohjeen äidiltäni, joka on saanut sen jostain muualta. Muistaakseni kyse on jonkun pitokokin ohjeesta – Lean salaatinkastikkeen nimellä se on minun reseptivihossani – minkä vuoksi sitä sai jakaa vain luotettaville henkilöille. Kaikkialla, minne olen tämän ohjeen mukaista kastiketta vienyt tarjolle tai lahjaksi, siitä on kovasti pidetty.

Kyse on majoneesityyppisestä salaatinkastikkeesta, joka käy kaikenlaisiin salaatteihin ja myös dippikastikkeeksi. Jälkikasvu kutsuu kastiketta Hese-nimellä, viittauksena suomalaiseen hampurilaisketjuun, jossa on samankaltaista, mutta ei näin hyvää kastiketta tarjolla. He ovat syöneet kastikkeen kanssa ihan keitettyä perunaa, mutta voi siihen dipata ranskalaisiakin, tai sipsejä. Minusta se maistuu parhaalta tomaatin tai raejuuston kanssa. Kasvissalaattien kanssa se kannattaa tarjoilla erikseen, mutta riisipohjaisiin salaatteihin, esimerkiksi tonnikalasalaattiin, sen voi lisätä valmiiksi joukkoon.

Aineksien lista on pitkä ja määrät tarkkoja. Kaikkia aineita olen aina käyttänyt, mutta määrien kanssa olen ollut vähän summittaisempi. Siksi kastike maistuu joka kerran hiukan erilaiselta. HP-kastiketta lukuunottamatta ainekset ovat sellaisia, että niitä löytyy keskimäärin kaapista. Minun kaapistani löytyy aina myös HP-kastiketta, nimenomaan tätä silmälläpitäen. Sinappi on ollut itse tehtyä.

Tänään tein osapuilleen puolikkaan annoksen, koska käytin smoothien tekoon tarkoitettua melko pientä tehosekoitinta tai blenderiä. Olen tehnyt kastiketta myös monitoimikoneella ja sauvasekottimella, jolloin voi tehdä kokonaisen annoksen ja antaa osan lahjaksi.

Ensin kulhoon silputaan 4–6 valkosipulinkynttä – minä laitoin pari pientä, suoraan maasta nostettua valkosipulia, varmasti tuoreita. Lisäksi tulee kananmuna, 1/2 desiä sokeria, 1/4 desiä etikkaa, 1rkl sinappia, 1 rkl soijakastiketta, 4 rkl ketsuppia, 1/2 tl valkopippuria, 1/2 tl suolaa ja 2 rkl HP-kastiketta.

Ainekset sekoitetaan tasaiseksi tahnaksi ja sen jälkeen lisätään puoli litraa auringonkukkaöljyä pitkänä nauhana, koko ajan sekoittaen. Tämän vuoksi on hyvä käyttää astiaa, jonka kannessa on aukko.

Lopuksi, edelleen sekoittaen, lisätään puoli desilitraa kiehuvaa vettä.

Nyt kastike on suunnilleen dippikastikkeen vahvuista, joten sitä kannattaa edelleen laimentaa lisäämällä vaikkapa desilitran verran suolakurkkupurkin liemeä (tai sekoittamalla lorauksen etikkaa kiehuvaan veteen).

Vaikka mieli varmasti tekisi maistaa kastiketta heti, sitä suositellaan syömään vasta seuraavana päivänä, kun maut ovat tasoittuneet. Tuore kastike saattaa herkemmille aiheuttaa vatsavaivoja.

Kastike säilyy hyvin jääkaapissa. Se tulee useimmiten syötyä niin nopeasti, ettei säilymisajan pohdinta tule ajankohtaiseksi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s