Hapanta ja makeaa: Karviaispiirakka

Aivan vielä ei ole aika tehdä Mummo-Ankan omenapiirakkaa, mutta puutarhamme karviaiset sen sijaan ovat pullistuneet kypsiksi ja mehukkaiksi. Niistä pitäisi siis hetimiten valmistaa jotain. Löysin Dansukkerin ohjeen nimeltä Mummo-Ankan karviaispiiras ja ryhdyin noudattamaan sitä.

Ensin tein karviaiskiisselin: pieni kulhollinen karviaisia (reilu puoli litraa), noin puoli desilitraa vettä, desilitra fariinisokeria ja kaksi ruokalusikallista perunajauhoja kiehautettiin kattilassa. Minä jätin kattilan hautumaan kiehahtamisen jälkeen jäähtyvälle levylle, minkä johdosta kiisselistä tuli melko paksua. Voi toimia myös ohjeen mukaan ja nostaa kattilan pois levyltä heti kiehahtamisen jälkeen.

Sen jälkeen oli pohjan vuoro: 100 grammaa huoneenlämpöistä voita sekoitettiin desilitraan sokeria, joukkoon lisäsin kolmen kananmunan keltuaiset (tässä kohtaa siis erottelin keltuaiset valkuaisista ja laitoin valkuaiset toiseen astiaan odottamaan vuoroaan) sekä 2,5 desilitraa vehnäjauhoja, joihin oli sekoitettu 1 teelusikallinen leivinjauhetta ja 2 teelusikallista hienonnettua kardemummaa.

Sekoitin taikinan tasaiseksi ja painelin jauhoitetuin sormin piirakkavuoan pohjalle. Päälle levitin karviaiskiisselin.

Piirakkapohjaa kypsensin 175-asteisessa uunissa 20 minuuttia.

Sillä aikaa vatkasin kolmen kananmunan valkuaiset sekä 1 desilitraa tomusokeria kovaksi vaahdoksi.

Kun pohja oli kypsynyt, levitin valkuaisvaahdon sen päälle ja laitoin takaisin uuniin noin 10 minuutiksi eli kunnes vaahto oli vähän ruskistunut pinnalta.

Piirakka on parhaimmillaan vähän jäähtyneenä, mutta valkuaisvaahto ei säily oikein hyvin seuraavaan päivään. Siksi piirakka on parasta syödä mahdollisimman pian. Onneksi meillä oli paljon syöjiä paikalla: kolme isoa ja yksi pieni mies.

2 vastausta artikkeliin “Hapanta ja makeaa: Karviaispiirakka

    1. Kyllä se toimii myös hillona ja pakastettuna (kokonaisina sokeriliemessä) ja sitten piirakassa, kunhan mukana on jotain happamuutta leikkaavaa. Tässä marenki, mutta myös kinuski käy, jopa raejuusto jossain ohjeessa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.