Grillikauden avaus

Mökkikauden avaus vaihtui kotipihalla tapahtuvaan grillikauden avaukseen, ja samalla koekäytettiin lahjoituksena saatu kaasugrilli sekä uudet pihatuolit. Tapahtumaa – ja samaan ajankohtaan sattunutta vappuaattoa – juhlistamaan kutsuttiin pari ystävää (viime kesältä tuttu blogiruokien testiryhmä). Tarjoiltavien valmistelu aloitettiin hyvissä ajoin eli edellisenä iltana, kun tapahtumasta oli päätetty.

Toki perunasalaatin olin tehnyt jo edellisenä päivänä, perinteisen ohjeen mukaisesti. Samoin kotitekoinen sinappi oli jo valmiina – nyt olin maustanut tutun joulusinapin lorauksella pitkään kypsynyttä juomaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävimme saksalaistaustaisessa kaupassa ostamassa kasviksia, halloumia, lihaa, makkaraa ja siideriä. Aattona – kun vieraiden määrä oli tuplaantunut – kävimme hakemassa vielä lisää makkaraa ja kuohuviinipullon. Ei sittenkään tarvinnut ostaa kuoharia, vaan kaapin kätköistä löytyikin ihan oikeaa shampanjaa (Viini-lehden valinta vuoden 2017 shampanjaksi). Vain paras on kyllin hyvää.

Aamulla laitoin nousemaan focaccia-taikinan jääkaappiin. Sen laittaisin uuniin vasta noin tuntia ennen vieraiden tuloa. Googlailin marinadiohjeita ja päätin tehdä kahdenlaista marinadia, joita voitaisiin käyttää sekä lihan että kasvisten marinointiin ja maustamiseen grillauksen aikana. Katsoin grillauskastikkeen perusohjeen täältä ja sovelsin sitten kotona löytyviin aineksiin.

Desilitraan rypsiöljyä lisäsin soijaa, timjamia, rosmariinia, mustapippuria, pitsamaustetta ja valkosipulikynnen, ainekset soseutin sauvasekottimella tasaiseksi tahnaksi. Tahnaan lisäsin pieneksi pilkotut lihanpalat maustumaan ja marinoitumaan.

Rasvaisia grilliruokia keventämään tein nopean ja yksinkertaisen vihreän salaatin: jäävuorisalaattia, kurkkua, kirsikkatomaatteja, oliiveja ja fetaa – jonka marinadista sai myös salaatinkastikkeen. Koska kaikki eivät välttämättä pidä raa’asta sipulista, silppusin punasipulia erilliseen kulhoon.

Hankimme muutamia erilaisia grillattavia makkaroita. Lisäksi kokosimme kulhoihin erilaisia kasviksia, joista jokainen sai koota itselleen sopivan grillivartaan: halloumia, pieniä tomaatteja, pilkottua kesäkurpitsaa, sipulia ja herkkusieniä. Myös pieniä maissintähkiä ja vihreää parsaa löytyi grillattavaksi. Kasvismarinadin kokosin pullonpohjaan jääneestä valkoviinistä, rypsiöljystä, sriracha-chilikastikkeesta, timjamista, mustapippurista ja silputusta valkosipulinkynnestä.

Eiköhän tämä jo riittäisi?

Halusin kuitenkin vielä tehdä jotain herkkusienistä. Niitä kun tuli ostettua niin iso rasiallinen, että kaikki eivät menisi grillivartaisiin. Olen usein kesäisin tehnyt marinoituja herkkusieniä piknik-eväiksi Yhteishyvän ohjeella, mutta nyt kokeilin balsamico-marinoituja herkkusieniä. Tähän ohjeeseen en lisännyt valkosipulia, sitä on grillauskastikkeessa riittävästi. Kaadoin kulhon pohjalle kaksi ruokalusikallista balsamico-mansikkakastiketta, kaksi ruokalusikallista oliiviöljyä, mustapippuria ja sekoitin tasaiseksi. Joukkoon lisäsin viipaloituja herkkusieniä ja laitoin jääkaappiin tekeytymään.

Juotavaksi asetettiin tarjolle kotitekoista simaa (olin lisännyt perinteiseen fariinipussin kyljestä löytyvään ohjeeseen vähän inkivääripaloja), shampanjaa, kotiviiniä, valkoviiniä ja siideriä. Muutama viimekesältä jäänyt oluttölkkikin löytyi kaapista. Ei kai olut mene vanhaksi?

Hauska kattaa ruokapöytä ulos ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Päivä oli pilvinen, mutta kyllä aurinkokin jossain vaiheessa lämmitti.

Tervetuloa juhlimaan Vappua ja kevättä!

2 vastausta artikkeliin “Grillikauden avaus

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.